Minä löysin neuleblogit vasta puolisen vuotta sitten. Siskoni jäi koukkuun kakkublogeihin ja pisti vahingon kiertämään kertomalla minulle neuleblogeista. Nykyään käynti kaupassa vaatii minulta seuraavan matran hokemista:

Älä osta mitään, sinulla on jo työ kesken! Älä osta mitään, sinulla on 2 työtä kesken! Älä osta mitään, sinulla on jo 3 työtä kesken!Älä...

Ja lähes aina tulee ostettua uutta ihanaa lankaa, kangasta, maalausalustaa, tusseja, värejä... Tämä on jo ihan kamalaa!

Kuitenkin kaikista niistä töistä, jotka olen saanut valmiiksi, olen kamalan ylpeä. On ihanaa osata tehdä jotain omilla käsillä ja nähdä, miten idea konkretisoituu joksikin todelliseksi. Siksi minä tämän blogin loin. Jotta pääsen ylpeänä esitteleen myös omia tuotoksiani. Ja ehkä jopa jopa antaan ideoita muille.

Niin kauan kun teen työtä jonkun muun iloksi, niin työ tulee tehtyä loppuun. Sain viikko sitten tehtyä kaverin lapselle ihanan Mansikkapipon (Suuri Käsityö -lehti 6-7/2007 muokaten sopivaksi). Se näyttää syötävän hyvältä nuken päässä, mutta valitettavasti siitä tuli niin iso, että lapsi pääsee käyttämään sitä korkeintaan ensi vuonna.

Rasittavaa, kun ohjeet eivät toimi, niin kuin minä ajattelen. Tein pipon 80 silmukalla, vaikka pienin ohje oli 96 silmukan kanssa ja silti piposta tuli liian iso. Lankoina on käytetty Novitan Marinen punaista ja Novitan Bambun vihreää ja keltaista.

Nyt on langanlopuista tarkoitus tehdä pikkuneitille vielä jokin lelu. Onneksi muiden ihmisten ihanista blogeista on löytynyt ideoita. Nyt vaan kun sais ajatukset kokoon, niin vois keskittyä lelun virkkaukseen. Keskittymistä vain häiritsee juuri ostettu pitkä koukkuamiskoukku ja Novitan uusi lehti, joka juuri tänään tipahti postiluukkuun. Nyt ei passais vain ostaa mitään. Kaappeihin ei enää mahdu keskeneräisiä tuotoksia.